Sahakilta

Puunkaadot Uudenmaan alueella

Yleisimmin puita kaadetaan niiden huonokuntoisuuden tai varjostuksen takia, joskus myös esteettisistä syistä tai muiden kasvien kasvun ja ravinteiden saannin turvaamiseksi.

Olipa syy mikä tahansa, puunkaatoon liittyy aina turvallisuusriskejä, joten on järkevää ja turvallisempaa ottaa ammattilainen suorittamaan puiden kaadot piha-alueilta. Pyydä tarjous!

Pihapuiden kaadot nopeallakin aikataululla

Pyrimme mahdollisuuksien mukaan kaatamaan puut kokonaisina, mutta toisinaan kaadettavat puut ovat kuitenkin saattaneet kasvaa niin ahtaisiin kohtiin, ettei se onnistu. Tällaisten ongelmapuiden kaadoissa tarvitaan usein erikoisjärjestelyjä, jotta ne saadaan hoidettua turvallisesti ja aiheuttamatta haittaa ympäröivälle omaisuudelle. Ongelmapuiden kaato vaatii erityisen ammattitaidon lisäksi yleensä erityisjärjestelyjä eli puuhun kiipeämistä tai nostolava-autoa.

Vaivaton puunkaato

Meiltä hoituu puiden kaatamiset suorakaatoina, kiipeilykaatoina tai tarvittaessa nostokoria hyödyntäen myös huonokuntoiset puut kaadetaan ammattitaidolla, siististi ja turvallisesti kaikilla pihoilla. Huolehdimme myös roskien ja oksien poisviennistä eli teemme puiden kaatamisen sinulle mahdollisimman vaivattomaksi.

Suoritamme hankalatkin puunkaadot ammattitaidolla sekä tehokkailla työvälineillä. Kun pyydät meidät ilmaiselle arviokäynnille, teemme aina tapauskohtaisesti riskittömän kaatosuunnitelman suojellen lähiympäristöä ja rakennuksia sekä kuunnellen sinun toiveitasi. 

Myrskytuhojen raivaus - tuhopuiden kaadot

Päivystämme myös myrskytuhojen varalta. Huolehdimme puolestasi myrskyjen jälkeen mm.

  • pihojen ja ulkoalueiden raivaamisesta
  • puunkaadoista
  • myrskyvaurioiden muista mahdollisista korjauksista
  • Estämme myös lisävahinkojen syntymistä, esim. vaurioituneen katon väliaikaisella peittämisellä, ikkunoiden peittämisellä jne.

Pyrimme toimimaan lyhyelläkin valmiusajalla ja vastaamme mahdollisuuksien mukaan myös öisin ja viikonloppuisin. 

Scroll to Top